7/12/2013

Leeds castle




tää olisi ollut ainut normaali kuva, mutta jonkun piti änkeä sormi siihen keskelle kuvaa...









Käytiin eilen Coreyn kanssa Leeds Castle'ssä ja oli kyllä hieno paikka. Aluksi muistutti vähän lintutarhaa sillä joutsenia, riikinkukkoja, ankkoja ja sorsia juoksenteli pitkin pihoja. Onneksi selvittiin ilman hyökkäyksiä ja onnistuttiin väistelemään paskat kunnialla. Harmillista oli, että aurinko alkoi pilkistelemään vasta siinä vaiheessa, kun oltiin lähdössä kaupunkiin päin. Muuten oli kyllä mukavan lämmin sää! Koko paikka oli aivan hiiiirmu iso ja mietittiinkin, että jos tossa linnassa asuisi niin ei kyllä ihan ite kaikesta selviytyisi. Itelläni alko mielikuvitus laukkaamaan ja kuvittelin pihoille jo hyvä kroppaisia paidattomia miehiä ajamassa nurmikkoa ja leikkaamassa pensaita... Täydelliset Naiset ei ole millään tavalla auttaneet kyseisen mielikuvituksen luonnissa ahah. Sitten itse linnaan ihana vaate-, kenkä- ja asustehuone niiden perus makuuhuoneiden ja olohuoneiden lisäksi. Sit mielellään myös huone ratsastuskamoille - saisi sitten aina valita, että mitkäs housut ja saappaat sitä tällä kertaa kiskoisi päällensä. En muista aivan tarkkaan oliko tuolla jossain joku vanha tallirakennuskin, mutta anyway semmosenhan vois aina rakentaa sinne. Okei ehkä vaan myönnän itelleni etten välttämättä tota linnaa tule saamaan. Haha.

Pelattiin tuolla linnassa ihan mahtavaa peliä jota ollaan pelattu jo autolla ajellessa. Pelin ideana on siis alkaa haukkumaan ihmisille - mitä enemmän sitä parempi. Haukkumisella tarkoitan nyt siis koiran haukkumista. Autolla ajaessa haukutaan ihmisiä kohden ja sovellettiin tota tuolla linnassa niin, että haukuttiin kun lähdettiin kävelemään toiseen huoneeseen. Haha näkisitte ihmisten ilmeitä - ne on ihan mahtavia!

7/09/2013

Instagram päivitystä


1. Sunnuntaina tuli tsekattua Brighton ja jeez miten siisti mesta. Suosittelen lämpimästi! 2. Ennen Brightoniin menoa käytiin kuitenkin nauttimassa vähän auringosta Camber Sands nimisellä rannalla. 3. Viime viikolla napattu asukuva. Toi bleiseri tuli ostettua pari viikkoa sitten Lontoosta. Oon aivan rakastunu siihen kuten myös uusiin Cheap Monday farkkuihin. 4. Mun nimi ei ole enään ''Jenni'' tai kuten täällä ''Jenny'' vaan ''Cherry''. Ainakin niin ne mulle Starbucksissa väitti.

1. Britteihin palaamisen jäljiltä on taas käyty ahkerasti kahvilla kavereitten kanssa. Tuun kaipaa ihan hirmuisesti tätä kahvilakulttuuria täällä. Suomessa mennään vaan mäkkiin buhuu. 2. Lontoon shoppailusaldoa. Enkä ostanu ees mitään semmosta mitä en tarttis, jee hyvä minä:-) 3. Sain vahvituksen, että pääsin opiskelemaan joten aloitin vihkojen ostamisen. Vihkojen ostokin jatkuu Jack Wills'llä ja pitäähän mun passinkin olla pukeutunu hyvin.. 4. Uusin mekko johon oon aaaivan rakastunu. Niin kesänen! Eve tuli myös Suomesta moikkaamaan ja ihanuus toi mulle Salmari pullon tuliaisiks. Alkokin olee sitä jo turhan ikävä haha. 

1. Leikin taas vähän turistia Lontoossa 2. Lontoon reissun aamupala (pari viikkoa sitten). Oh yam yam! 3. Tuuli oli matkaseurana ja päätettiin ihanan sään kunniaksi korkata yhet sidukat. 4. Tsekattiin myös London Pride joka on siis homo paraati ja hitsi miten kivoja asuja löyty. Bongattiin myös suomalainen drag quuen (ei kuvassa oleva) mikä oli aika woo juttu. Tuntuu, että ainakun suomalaisille sanoo, että äää sä oot Suomesta niin ne pelästyy. Musta on vaan kiva kuulla suomea muittenkin suusta, mutta mua ei ymmärretä. 

1. Haha random naamakuvaa pukkaa. 2. Bongasin Topshopista muumialkkarit!! Kuinka siistiä hei 3. Juhannus meni kavereiden kanssa nauraessa ja pubissa istuskellen 4. En voi rakata hehkuttamasta tota nahkatakkia. Se on täydellinen.

Instagrammista mut löytää nimimerkillä majormuc :-) Postailu alkaa taas herää henkiin sillä vikat 3 viikkoa starttas tänään. Apua pelottaa ihan hurjasti. Onks pakko jos ei haluu?

6/03/2013

Kohti ääretöntä ja sen yli!


Ramzess 

(c) Anni I.

Terkut Suomesta! Kuten kuvista näkyy niin pääsin kirjaimellisesti aurinkolomalle. Kumpa Britteihinkin tulis tämmöset helteet heinäkuun loppuun asti (sen jälkeen ei haittaa laisinkaan jos sataa 24/7 ja ukkostaa ja vaikka mitä muuta). Perjantaina tuli käytyä ratsastamassa ja olin täysin ojassa. Kaikki meni päin persettä, mutta aattelin syyttää jet lagii ja alle kahden tunnin yöunia sekä pisteenä i'n päälle puolen vuoden taukoa ratsastuksesta - haha. Ratsastuksen parissa meni myös sunnuntai sillä olin Tiina Heltimoisen estevalmennuksessa Palomaalla. Olinki kerenny jo ikävöimään tallin ilmapiiriä "Uppomuna yhtä pihalla ku ekaa kertaa tänne tullessaan!" haha. Tunnin alussa fiilis oli sellainen ''A-p-u-a en mä osaa!'', mutta loppua kohen sieltäkin kuopasta noustiin jonkin verran. Koskaan en oo pahemmin esteitä hyppinyt ja viime kerrasta on noin vuosi aikaa, kun käväsin Ramseksen kanssa kisoissa (jotka meni myös sinne penkin alle...). No takasin tullessa pitää alkaa useammin käymään noilla estetunneilla niin nekin alkaa tulla tutuksi ja toivon mukaan myös alkaisi sujumaan nätimmin. Muutenkin takaraivossa tykyttää ajatus kisaamisesta, mutta siihen tarvitaan reeniä ja vähän lisää reeniä. Kyllä se tästä alkaa sujumaan! Asiasta kukkaruukkuun: arvatkaa kuka onnistui saamaan kuumeen, nuhan ja kurkkukivun? Jep täältä löytyy ton potin voittaja! Enhän mä muuta olisikaan halunnut kuin maata sängyn pohjalla Suomessa ollessa...

5/31/2013

tie suomeen vie!

Pari tuntia unta kalloon ja aamulla 7.20 oliskin lento rakkaaseen Suomeen. Jeij! Mami ja veli on tulossa hakemaan lentokentältä ja lupasivat tuoda tummaa leipää mukanaan. Aivan ihanaa nähdä rakkaat ihmiset pitkästä aikaa. Kotona odottaakin sitten kissat ja illalla tallille mennessä hepat. Asteitakin on luvattu ihan mukavasti, +25 ja aurinkoa. Ihan kivaa vaihtelua tiistaista jatkuneeseen sadesäähän! Ah aivan ja mainitsinko jo tumman leivän, piimän ja suomalaisen maidon? Elämä hymyilee. Toivotaan, että pääsykokeissakin natsais. Pietään peukut pystys ja sormet ristis! Ensi viikon torstaina olisikin tarkoitus palata takaisin Britteihin. Nyt hyvää yötä honeyt! xx

5/28/2013

Sunday picnic






aww so cute

Sunnuntai picnic, aurinko ja parhain seura. Mitäs sitä muuta sanomaan! Täytyy muuten myöntää, että Maidstone on ihan nätti paikka vaikka aina sitä tulee verrattua muihin kivempiin paikkoihin. Mentiin siis Christinen ja Tuulin kanssa Mote Parkkiin herkuttelemaan ja nauttimaan auringosta. Auringosta tuli nautittua niinkin hyvin, että onnistuin saamaan jalkoihin ihan hirveät rusketusviivat. No eiköhän huominen solkku auta asiassa vähän. Nyt unten maille! Pahoittelen tönkköä ja lyhyttä tekstiä.

5/27/2013

S-s-saturday

i love that strawberry milkshake - i just love it 

with Annika 


Lauantai meni shoppaillessa kavereille ja veljelle ylppäri- ja synttärilahjoja. Tuli myös hankittua pari tilauslahjaa mitä kaverit oli pyydelly. Ite sain myös hommattua itselleni pari meikkei mitkä alkoi olla jo aika loppusuoralla elämäänsä - hankin jopa meikkivoiteen pitkästä aikaa. Viimeksi mulla taisi olla semmoinen kolmisen vuotta sitten, kun naama oli näppyjä täynnä ja jotain piti keksiä. Siihen aikaan se oli joku Make Up Storen hienous, mutta tällä kertaa tyydyin vaan johonkin mikä näytti hyvältä. Saa nähdä miten valinta onnistui ja tuleeko käytettyä! Tiedän jo nyt, että en ala ton meikkivoiteen kanssa sähläämään joka päivä vaan käytän vaan ulos (aka baariin) mennessä. Sitten asiasta kukkaruukkuun: en tiedä miten Suomessa myydään noita iced drinksuja, mutta voi että mä oon ihan myyty. Mä olen rakastunut noihin mansikkapirtelöihin ja smootheihin. Itken verta jos Suomesta ei tommoisia saa.

5/24/2013

Rochester festival


Dominick, Joshua, Jinny and me 




''Lapsi on terve kun se leikkii'' 

Jinny, me and Linda 

Linda and Guinness - the girl behind the camera (c)








Pari viikonloppua sitten käytiin porukalla Rochesterissa jonkin näköisillä festareilla. Oli tivolia, mitä erilaisempia myyntikojuja, hyvää musiikkia ja ennen kaikkea hyvää ruokaa. Sääkin suosi meitä sillä aurinko paistoi koko päivän ja lämmin oli. Uskalsin laittaa päälleni ensimmäistä kertaa koko kesän aikana hameen. Olin hyvin (ja nyt painotan sanaa hyvin) ylpeä itsestäni. Tykkään tosta hameesta ja paidasta ihan yli paljon. Etenkin toi paita on ollut meitsillä jo kovassa käytössä. Se vaan sopii kaikean kanssa - eli mustien alaosien kanssa... Haha. Joten eipä mikään kumma, että päätin yhdistää noi kaks kaunokaista yhteen ja täytyy myöntää, että asu miellytti omaa silmää.

Oon muuten jo pitkään miettinyt, että missä ne komeat tatuoidut ja lihaksikkaat miehet oikein luuraa. Löysin vastaukseni noilta festareilta: ne kaikki on Rochesterissa. En huijaa, kun sanon, että minne ikinä pää kääntyikään niin löytyi silmänruokaa. Jos omistaisin Hermionen tai Maija Poppasen laukun niin olisin alkanut heitellä niitä kuumia kolleja vuorotellen laukkuun, jotta olisin voinut ottaa ne mukaani Maidstoneen pintille. Harmi ettei mulla tosiaankaan ollut semmoista laukkua. No, tähän lienee varmasti vain yksi järkevä toimi: kerron Lindalle, että me lähdemme Rochesterin yöelämään Suomesta tullessamme. 

5/22/2013

Operaatio huoneen sisustus



Mitä lähemmäksi Suomeen tulo tulee, sitä pahempi sisustusvimma muhun iskee. Britteihin lähdön takia mun huoneen sisustus jäi vähän puoli teille ja sinne saatiinkin vain uudet tapetit ja maalit seiniin. En ole itseasiassa edes varma oonko saanut jo uudet lattiat haha. Hyvin perillä olen huoneesta ja silti mielessä on tuhat asiaa mitkä pitäisi saada ja tehdä. Pääasia on se, että pohja on heinäkuun lopulla valmis ja siitä voi lähteä sitten työstämään siihen suuntaan mihin tahtoo. Lista on melko hirmuinen mitä täältä Briteistä pitää Suomeen ostaa, mutta enköhän mä selviä. Listalla on mm. valokuvakehyksiä, mukeja/laseja, sisustustyynyjä (tai tyynynpäällisiä) ja viltti - nää nyt ainakin pomppas ekana mieleeni. Toi viltti on itseasiassa jo hankittu heti ekalla viikolla kun Britteihin saavuin joten yksi asia taas vähemmän. Arvatkaa vaan mimmosten sisustustyynyjen perään tää tytsy kuolaa... On Jack Wills'ä ja kaikkea muuta mukavaa mitä Maidstonen House of Fraser'stä bongaa (Suomen Stockmann isommassa mittakaavassa).


Iskälle on muuten lähtenyt jo s-postia uudesta laatikostosta, että mimmonen sen pitäisi olla ja kuinka pitkä+leveä, jonka olisi tarkoitus tulla huoneen ainooseen 'sekasorto' seinään. Ideana olisi, että kyseinen laatikosto veisi suurimman osan kyseisen seinän tilasta ja sen päälle heittäisi peilin vaakatasoon. Sitten meikkikippo, sivellinmuki, valokuvakehyksiä ja lamppu pöydän päälle niin voilà! Mulla on jo selvä kuva mielessä ja tiedän, että siitä tulee mahtava. Laatikostossa tulee myös olemaan 9 laatikkoa, sillä vaikka mun huone on täynnä laatikoita (kirjoituspöytä 6laatikkoa, yöpöytä 2avohyllyä ja 2laatikkoa, vitriini 3hyllyä ja 2laatikkoa, kirjahylly 3hyllyä ja laatikko, meikkipöytänä toimiva yöpöytä 1 laatikko...) niin tuntuu, että se tila loppuu aina kesken. 

Vaikka nää kuvat mitkä on tänne blogiin päässeet menee teemalla 'valkoista ja vähän vaaleaa päälle' niin täytyy myöntää, että en ikinä kestäisi täysin valkoista tai vaaleaa huonetta. Hyi olo olisi ihan liian sairaalamainen tai sellainen yli siisti. Vaaleimmat asiat mun huoneessa on haalean pinkit seinät, vaalea matto ja valkoinen nojatuoli - sekä pari sisustusjuttua. Huomioseinäni on ruskea vaaleanpunaisilla kukilla varustettuna (mun huoneen seinät on r-a-k-k-a-u-t-t-a) ja kaikki muu on pähkinäpuuta. Eli tavallaan johdan teitä harhaan näillä kuvilla. Anyway tarkoitus olisi kuitenkin tehdä valkoinen päiväpeitto tän turkisviltin seuraksi ja valkoiset verhot. Myös sisustustyynyt tulee olemaan väriltään vaaleanharmaita, vaaleanpunaisia ja valkoisia. Oh ja haluan valkoisen paperi- tai kristallilampun. Sekä Pentikin kivan lampunjalan. Oi voi.


Oon listannut tärkeimpiä ja ei niin tärkeimpiä juttuja mitä haluaisin makkariin hankkia. En ole vaativa - mä vaan tahdon kaiken nyt heti ja mielellään tällä sekunilla kiitos! Ahah. Eli alhaalla tiivistetysti tämän postauksen 'mä haluan' jutut.

1. Pehmustettu sängyn pääty - mielellään tämän mallinenkin vielä 2. Rahi jolle voi heittää illalla vaatteet ja lehdet 3. Kippoja kynille, meikeille, koruille ja kirjoituspöydälle uudet lehtitelineet 4. No se, tai itseasiassa ne sillä kaksi haluaisin, pallolamppujalat 5. Ikean rakkauspeili 6. Itsetehtyjä pussukoita itse valituista kankaista - ohjeet löytyy täältä jos nappasi! 7. Valkoinen päiväpeitto, viltti ja sisustustyynyjä

Kehenkään muuhun iskenyt sama sisustusvimma?

5/20/2013

Uskottavuus taattu!


leather jacket from House of Fraser - brand Glamour

Elossa ollaan vielä ja katu-uskottavampana kuin koskaan. Löysin itselleni vihdoin ja viimein unelma nahkatakkini joka on myös tarpeeksi pitkä tälle tytsylle. Tämä ylläni olen yhtä piikikäs kuin piikkisika - halailijat varokoon siis! Hintakaan ei kirpaissut sillä takki oli -50% ja hintaa jäi näin ollen vain 30 puntaa. Jeij! Voin väittää, että raha tekee onnelliseksi - täytyy vain osata löytää ne oikeat kaupat kuten Blair Waldorf taisi kerran sanoa. Takki toi leveän hymyn lisäksi myös motivaation blogia kohtaan takaisin. Tauko ei ollut tarkoituksellinen, mutta vaikka ohjelmaa oli vaikka millä mitalla niin tuntui, että ei sitä ei ollut kuitenkaan. If you guys know what I mean. No ne päivät on nyt takana ja koitankin taas jälleen postailla samaan vanhaan tahtiin jotta saisin harpattua tuon tauon kiinni ja päiviteltyä kuulumisia. Iiks kahden viikon päästä - tarkemmin sanottuna 11 päivän päästä - mä olen Suomessa. Kauhistus. Oon onneksi ollut reipas tyttö ja varannut ratsastustunnin sekä sopinut kavereitten näkemisestä. Tummaa leipää, suomalaista maitoa ja juustoa - ah kuola valuu jo pitkin poskia. Anyway en Suomessa kerkeä olla kuin alle viikon ja suuntaan sen jälkeen takaisin tänne Maidstoneen. Koko matkan pointti on siis pääsykokeet joihin riennänkin lukemaan nyt. Pitäkää peukut pystyssä, että saan pidettyä opiskelumotivaation yllä. Se nimittäin kerkesi jo karata pariksi viikoksi ja nyt se löysi takaisin kotiin.

ps. Suomi ootte vieneet meidän hyvät säät. Tavallaan kuitenkin toivon, että tää sateinen ja harmaa sää jatkuisi torstaihin asti. Ihan vain sen vuoksi, että jaksan olla sisällä ja opiskella. Haha mulla ei tietenkään ole koskaan koiraa haudattuna näihin mun toiveisiin..

4/23/2013

Saturday's barbecue party


right-to-left: Joshua, me, Linda, Dominic and Zarah




yam yam 




baby rabbit which looks like a mixture of dog and mole

my beautiful pajamas-look ahah!

right-to-left me, Ophelie, Camille, Milena, Gesa, Jinny, Joshua and Dominic +Linda behind the camera


Miten ihanan mahtava viikonloppu mulla olikaan: hyvää ruokaa, mahtava seura ja lämmin sää. Vähään aikaan nauranut niin paljon kuin lauantaina tuli naurettua - sunnuntaina suurinosa porukasta olikin sitten vähän vaisummalla päällä ahah. Jinny piti siis grillijuhlat farmilla ja koko farmi oli meidän porukan käytössä - juhlat jatkuivatkin pitkälle aamuyöhön kunnes porukka puoliunessa etsi itselleen sitten sopivan nukkumapaikan. Minä järkevänä valitsin muuten kahden istuttavan sohvan, koska kolmen istuttava sohva oli ruman värinen... Ahah kyllä, sohvan väri on tärkeä asia! Anyway aloitettiin siis grillaamalla ja voi että mikä ähky siitä seurasi. Annettiin ruuan vähän tasoittua (apua auttakaa en muista tähän sopivaa sanaa!) ja käytiin kurkkaamassa niin pupuja ja lampaita kuin myös kanoja. Yh mä en tykkää kanoista yhtään. Ne vaan kotkottaa ja silmäilee sua ilmeellä ''I'm gonna kill ya right now if you're coming any closer..''. En mä kyllä pupuistakaan hirmuisesti lämmennyt sillä mua pelotti, että ne syö tämmöisen pienen Jennin. Lampaat oli tarpeeks isoja mun makuun joten uskaltauduin lässyttämään niille ja kyllä ne mustakin tykkäs. Osasyynä saattoi tosin olla se, että annoin niille vähän käsitöitä. Pikkusia kutitti villa sen verran, että ne oikein alkoi tanssimaan kun rupesin kunnolla rapsuttamaan. Tunsin oloni voittajaksi, kun lampaatkin kerran tanssii mulle ahah! Siitä sitten suunnattiin sisälle bailaamaan vanhojen, ja hyvin tyhmien (kuten varmasti tuosta biisistä huomasittekin minkä tähän linkkasin..), biisien tahdissa ja tuli siinä parit juomapelitkin pelattua. Ehdottomasti pian uusiksi mun puolesta!

Sunnuntai menikin sitten aurinkoa ottaessa ja kaverin kanssa sivistyneesti hörppäilemässä. Nauroin tänä viikonloppuna niin paljon, että tuntui vatsalihaksissa seuraavana päivänä ja posket oli ihan hellinä. Kyllä tää kesän tulo on aina yhtä ihanaa! Kaikkee alkaa väkisinkin katsomaan pinkkien lasien läpi eikä oo huolen häivää sillä päivä on huoletooooon. Ihan vaan teidän kiusaksi haluan nyt vielä kertoa, että lauantaina oli +13 astetta, sunnutaina +21 ja tänään +23. Sunnuntaina menin kaupunkiin ekaa kertaa ilman takkia ja tänään pistin ekaa kertaa shortsit ja topin päälle ja tallustin ulos.