2/26/2013

Oxford

Rakastuin tohon kaupunkiin suuresti. Ehkä ne bongas mut sieltä kadulta ja mulle alkaa sadella yliopistokutsuja, sillä näkeehän musta nyt päällepäin kuinka fiksu ja filmaattinen mä olen. Okei ehkä ei kuitenkaan, sillä kävelin siellä toppatakki päällä ja näytin eskimolle. Olisipa ollut lämmin päivä niin olisi voinut heittää jakun päälle - tai jos omistaisin niin tikkitakin (lentääkin muuten samantien mun ostoslistaan). Lasit olisivat myös auttaneet fiksun ulkonäön luomisessa haha! Voin nyt viimeistäänkin sanoa, että Suomen yliopistot ja muut koulurakennukset boikottiin jos ei näytä yhtä hienoilta kuin nämä. Ylipäätänsä koko paikka oli joka opiskelijan unelma: opiskelijoita riitti ruuhkaksi asti, ihanan paljon kahviloita ja pubeja joka nurkassa, Jack Wills + muita kivoja kauppoja, rakennukset... En ala tässä enempää jaarittelemaan sillä kuvat puhuvat puolestansa. Voisin hyvin kuvitella itteni kävelemässä tuolla kaduilla kesällä mekko päällä, aurinkolasit silmillä ja hattu päässä kuunnellen tuota linkkaamaani Ben Howardin biisiä. Oi kesä tule jo. Pyydän oikein nätisti ja pistän kehiin koiranpentuilmeeni.










Tästä se lähtee!



Oon tästä teille aikaisemminkin kertonut eli tavoitteesta tulla timmimmäksi. Tänään mä sitten aloitin koko urakan oikein kunnolla. Aikaisemmin olin vain parantanut ruokalailuja eli ruuat terveellisemmiksi ja karkit pois. Tänään tuli myös liikuntaosuus messiin. Poljin kuntopyörällä, nostelin painoja, pelasin Wii Fit sekä venyttelin. Tarkoitus olisi tehdä huomenna lukkari, että mitä pitää tehdä mikäkin viikonpäivä ja milloin on lepopäivä/lihaskuntopäivä/pyöräily- ja venyttelypäivä ym. Juoksemisesta mä en oo koskaan pitänyt joten jätän sen suosiolla unholaan ainakin siihen asti, että säät lämpenee ja ilmat houkuttelee mut ulos. Otan itteäni myös kunnolla niskasta kiinni ja aion mennä viikonloppuna kurkkaamaan sen lähitallin. Huomaan heti, että kun ratsastus on jäänyt niin ei niitä lihaksiakaan ole, herkut tulee näkyviin ja mikä pahinta: kunto varmasti laskenut vähän.


Onneksi host perheen äidillä on myös menossa tälläinen kuntoilujuttu niin kaapeista löytyy hirmuisesti hedelmiä, vihanneksia ja muuta terveellistä ruokaa - kuten myös päivällisellä pöydästä. Aion myös ostaa marjoja ja tehdä smoothieta sekä ihania hedelmäsalaatteja jos iskee karkkihimo. Oon kuitenkin jo päättänyt etten aio laittaa itteäni siihen tilanteeseen etten sais syödä mitään herkkuja. Kerran viikossa on karkkipäivä jolloin saan syödä kohtuudella herkkuja. Myös kaakaot on ok, kun käyn kahvilla kavereiden kanssa. Kaakaoiden kanssa vaan pyöräillään sitten vähän kauemmin - eli ei mitään sen kummempaa. Eli terveellinen ruoka ja liikunta tulee olemaan nyt parhaimmat ystäväni. Toivotaan, että tää muutos jäisi myös ettei olisi vain hetken juttu.


Niinä harmaina päivinä aion sitten katella koneelta inspiroivia kuvia ja tekstejä. Vaikka ei millään jaksaisi tai innostaisi liikkua jonain päivänä niin sitä tulee katumaan myöhemmin. Kunhan säät vaan alkaa lämpenemään ja valoistumaan niin koitan päästä ulos niin usein kuin mahdollista. Täältä löytyy onneksi niin koripalloa, jalkapalloa kuin sulkapalloa joten jos sisällä oleminen alkaa tylsistyttämään niin eikun vaan puistoon virkistymään! Tai sitten kuntopyörä vaihdetaan normaali pyörään ja lähdetään seikkailemaan. Kyllä mä tähän tuun tottumaan ja pääsen tavoitteeseen tavalla tai toisella (uskottelen teille, että tuloksia näkyy muokkaamalla kuvat photarilla vaikka istunut monet viikon sipsipussi kädessä sohvalla maaten haha). Kunhan pidän mielessä kolme asiaa niin tiedän, että tuun olemaan tyytyväinen itteeni: liiku, syö terveellisesti ja juo vettä, nuku riittävästi (7,5h - 9h).

2/25/2013

Cambridge








last pic c Linda J.

Olipas mukava viikonloppu. Tälläisia ehdottomasti lisää, mutta mielummin lämpimällä säällä kiitos! Joka toinen sana oli nimittäin ''kylmä'' ja ehkä toistetuin lause koko viikonlopun aikana oli ''Hyi miten kylmä!'' tai ''Gosh I'm freezing!''. Kyllä - mulla oli talvitakki päällä joten eiköhän se kerro jotakin... Osa ihmisistä käveli kuitenkin rennosti takki auki, mutta osa olikin sitten topattu päästä jalkoihin - etten itteäni ihan eskimoksi tuntenut. Etenkin tuolla Cambridgessä oli hirmuisesti turisteja Japanista (tai siltä suunnalta) ja etenkin tytöt vetelivät rennosti sukkahousut jalassa ja villakangastakki auki. Mietin aina ohi kävellessäni, että mikä niitä vaivasi. Eikö ne jäätyneet? Etenkin lauantai iltana, kun lähdettiin Tuulin, Christinen ja Catherinen kanssa Maidstonen yöelämään (aamulla klo 11 lähtö Cambridgeen ja illalla ajettiin takaisin Maidstoneen), ihmeteltiin kovasti näitä paikallisia tyttöjä. Ne mekkojen helmat on niin lyhyitä eikä takeista oltu kuultukkaan ja me muut kauhisteltiin sitä talvitakkiemme ja housujemme suojista. En pysty ymmärtämään, että mikä verivihollinen se takki oikeasti on? Tai sateenvarjo sadesäällä!

Anyway Cambridge oli kiva paikka. Yliopistoja oli vieri vieressä ihan kivenheiton päässä - kyllä nää on niin paljon nätimpiä kuin Suomessa. Miksei meilläkin voisi olla yhtä ihanaa arkkitehtuuria kaduilla? Yliopistojen lisäksi käväistiin yhdessä kirkossa ja museossa. Se museo oli ihanan iso verrattuna tähän Maidstonen omaan. Siellä oli niin paljon nähtävää joten en edes raaskinut ottaa kameraa pois laukusta, sillä meillä oli tosiaan vain puoli päivää aikaa käydä halauamamme paikat läpi. Nähtiin myös, kröhöm, aika mielenkiintoinen soittaja kadulla. Mies istui roskiksen sisällä soittamassa kitaraa (laitan kuvaa myöhemmin kunhan jaksan siirtää puhelimesta koneelle). Kai sekin on yksi tapa ansaita hiukan lisätienestiä - ja ihan hyvin näytti pelittävän! Tästä lähtikin oiva idea korvan taakse... Ennen kotiinlähtöä kävästiin myös pubissa syömässä. Että mä rakastan tätä pubiruokaa täällä! Illalla suunnattiin tosiaan vielä viihtellee ja onnistuttiin puhumaan itsemme ilmasiks sisään erääseen yökerhoon jonne oli 10 puntaa sisään. Hyvin me tää jo osataan! Sunnuntaina oli suuntana Oxford ja siitä tuleekin huomenna ihan oma postauksensa.

ps. Mitä mieltä olette pysty suuntaisista kuvista? Onko ton kokoiset jo liian suuret, että pysytäänkö edellisten postausten kokoisissa kuvissa?

2/20/2013

We had a really really good time



gosh i love that new shirt - from H&M! ...you can see that my hair is still a bit yellow/orange but hopefully after couple of dyeing it will be blond.

haha rakennus meni pilveen - meistä se oli kovin huvittavaa 



 Annika, me and Tiina - this was the only picture of us from Sun... Shame on us!


Viime postauksessa ylistin kuinka mahtava tämäkin viikko tulee olemaan - no en välttämättä olisi allekirjoittanut sitä ainakaan eilen. Onnistuin nimittäin saamaan kuumeen ja olo oli aivan kauhea. Sen vuoksi jäi Django välistä ja koko päivä meni sängyn pohjalla maaten. Onneksi mulla ei ole koskaan ollut tapana sairastaa pitkään ja näyttääkin siltä, että vein kuumetta armottomasti ihan 6-0! Varmistaakseni asian otan kuitenkin tänään vielä vähän iisimmin ja pysyttelen kotona leffojen ja herkullisten cupcake's:n äärellä. En halua millään tavoin riskeerata lauantaita jolloin ollaan lähdössä porukalla Cambridgeen ja Oxfordiin. Mulla ei ole itseasissa mitään käsitystä edes noista paikoista. Tiedän niistä tasan tarkkaan kaksi asiaa: 1. Ne ovat Lontoosta ylöspäin - ainakin Cambridge 2. Molemmat on yliopistokaupunkeja - Oxford yksi parhaimmista koko maailmassa. Siinä on mun tiedot. Onneksi viikonloppuna viisastun sitten!

Tämän postauksen kuvat on kuitenkin sunnuntailta Lontoosta. Ihana Tiina tuli perjantaina Saksasta Annikan luokse Lontooseen ja seurasin itse lauantaina perässä. Jos joku muuten valittaa Stadin ruuhkista niin tulkaa tänne. Motarilla oli sattunut kolari ja autot oli tulessa. Lopputulos: vähintään kilsan pituinen ruuhka jossa oli jumissa niin poliisiauto,  ambulanssi kuin myös palo-auto. Dösäkuski tiesi onneksi kiertotien Lontooseen ja oltiinkin asemalla vain 10minuuttia myöhässä mikä ei haitannut pätkääkään. Pyörittiin hetki tyttöjen kanssa kaupungilla ja sain ostettua uuden paidan (näkyy tokassa kuvassa) ja puuterin. Jippii! Lähdettiin viiden maissa Annikan luokse ja käytiin kaupassa. Onnistuttiin pyörimään kaupassa lähes tunnin mikä on varmaankin ennätys multa. Illalla lähdettiin sitten yöelämään ja pääsin mm k-21 baariin, koska poke lisäsi mulle nähtävästi yhden vuoden lisää henkkareita tarkastaessa. No pääsimpähän vessaan. Biisi jonka linkkasin oli kyllä lauantain bilebiisi ja aivan mahtava! Voin kuvitella itteni vuoden päästä kuuntelemassa tota ja muistelemassa lauantaita.

Sunnuntaina kierreltiin jälleen kerran nähtävyydet (alkaa olee jo tylsää puuhaa, kun niin monta kertaa nähty) ja käytiin samalla vähän shoppailemassa. Taisin menettää sydämeni Jack Wills merkille ja olin ikionnellinen sillä löysin Cheap Monday kaupan! Harmistuin kuitenkin suunnattomasti siitä, että Hollisterin miehillä oli paidat päällä. Ymmärtäähän sen sillä asteita oli vain +10. Haha. Ihmiset kuitenkin ajatteli, että kesä on tullut kun aurinko paistoi ja lämpöasteita oli pyöreä luku. Tosi moni veteli t-paita ja shortsit jalassa - tai kesätakki päällä. Minä reippaana suomalaisena pidin talvitakkia ja paksua huivia.

2/18/2013

Pitkästä aikaa



Mulla oli aivan mahtava viikko ja tää viikko tulee olemaan yhtä hyvä! Mitenkäs teidän viikko meni? Toivottavasti yhtä hyvin kuin täällä päässä. Hiukset vaalentui hiukan ja onkin vähän blondihkot jo latvoista. Pari blondausta niin ollaan varmaankin oikeassa värissä. Yks huippuhyvä aine jolla sain oranssisuutta pois oli semmoinen sininen shamppoon tyylinen väri joka annettiin olla hiuksissa 25 minuuttia. Ensimmäiset viisi minuuttia sitä hierottiin hiuksiin kuin shamppoota ja lopun aikaa annettiin vain olla. Ero näky hetkessä sillä host mamiki kysyi vaalensinko taas hiuksia. Siinä taisi olla joku hoitoaine mukana sillä ohjeessa luki, että hoitoainetta ei tarvitse laittaa aineen jälkeen. Ostan varmaankin saman aineen ku oon blondannu hiukset vielä pari kertaa (riippuen miten vaalentuu ekalla kerralla) jos jää oranssia. Toi silver shamppoo ei oo muuten mitenkään hyvä. En yksinkertaisesti löytänyt muita shamppoita joten jouduin tyytymään tohon. Ärsyttää.

Sain myös mukavaa postia kotoota. Tummaleipä alko nimittäin olemaan jo aika lopussa ja täydennys saapui täysin oikeaan aikaan. Olen iloinen. Se tunne kun huomasin, että paketista löytyi myös jälki uuni leipää - juoksin kirjaimellisesti alas syömään sitä. Rakkauteni noihin tummiin leipiin on ääretön. Oikeastaan muuta en tältä viikolta muistakkaan vaikka menoa oli koko ajan. Suomi ilta oli perjantaina ja se meni aivan pipariksi. Onneksi korvapuustit onnistui sillä vaivalla tehty esitys ei tallentunut jostain kumman syystä.... Vedettiin sitten ihan lonkalta ja sen kyllä huomasi. Jatkoille sitten Muggletoniin parille sillä vitutuksen taso piti saada nollattua. Lauantaina suuntasin Lontooseen, mutta vetäsen teille siitä toisen postauksen huomiselle 

ps. Kiitos haasteista. Lupaan toteuttaa ne piakkoin, mutta mulla on nyt vaan ollut aivan älykiire etten vaan ole kerennyt niitä toteuttaa! Voitin muuten blogiskabassa lounaan kahdelle. Oon super iloinen!

2/11/2013

Viikonlopun katsaus




Hellureivei! Ompas tyhmä sana, jos se on edes on sana, mutta hyppäsi mieleen ensimmäisenä joten kai postauksen voi sillä sitten aloittaa. Toinen juttu on se, että kuvasaldo viikonlopulta on hyvin niukka. Niukalla tarkoitan nollaa - ainakin kameran osalta. Puhelimessa on pari kuvaa räpsitty korvapuusteista, mutta siihempä se sitten jäi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö mun viikonloppu olisi ollut jopa hiukan kiireinen ja todella mukava. Sitä se nimittäin oli. Laseja ei muuten löytynyt mikä harmittaa aivan älypaljon. Ne oli rakkaat lasit. Ne oli ensimmäiset lasit - ne oli ne lasit. Ikävä on kova. Ehkä mä parin kuukauden sisällä saisin hankittua uudet. Surullista. Lauantai oli kuitenkin vähän iloisempi päivä jolloin sain vähän muuta ajateltavaa. Kävin nimittäin shoppailemassa Tuulin kanssa. Mukaan lähtikin kuvissa näkyvät jutut sekä paita ja hoitoaine. Kaikki sellaisia mitä tarvitsinkin eli hyvä minä! 

Värjäsin hiukset toisen kerran (tällä hetkellä hiuksiin siis laitettu: värinpoisto ja kaksi kertaa tuo platina blondi) tolla platina blondilla. Vaalentu ihan kivasti, mutta edelleen liian tummat ja oranssiset. Huomenna suuntaan ostamaan värinpoiston ja heitän kolmannen kerran platinablondin värin päälle. Toivotaan parasta ja pelätään oranssia... Oranssista puheen ollen: tein perjantaina myös korvapuusteja. Voi että miten herkullisia ne oli! Alan leipomaan useamminkin. Sunnuntaina mentiin Lindan kanssa erään International Cafen vetäjän perheen luokse Sunday Roastille. Olin aivan ähkyssä sen jälkeen! ...Ne jälkiruuat - ihan pahaa tekee miettiä niitä nyt, kun oli niin herkullisia: sitruuna- ja suklaapähkinätorttu sekä tuulihattuja suklaakastikkeella. Se tuulihattu mahtu nipin napin mahaan. En uskaltanut ottaa edes suklaakastiketta sen kanssa sillä pelkäsin ettei se muuten mahdu. Nyt kaduttaa. Pelattii myös sanapeliä ja juteltiin muuten vaan. Oli ihan hirmu mukava päivä ja ne ihmiset. Ne oli niin ystävällisiä. Rakastan Brittejä!

ps. Pelkään, että oon tulossa kipeäksi. Ajotus ei voisi olla huonompi sillä viikonloppuna Lontoo kutsuu!

2/08/2013

Pyyhitään torstai pois



yam yam! 


Oli siinäkin torstai. Värjäsin hiukset (värinpoisto ja platinablondi)ja menin kaverin kanssa 'parille' jonka vuoksi kadotin silmälasini. Ketuttaa suunnattomasti. Tänään olisi tarkoitus käydä kahdessa pubissa ja yhdessä yökerhossa kysymässä, että oiskohan joku löytänyt lasit sieltä. Toivon todella todella hartaasti, että olisi. En välttämättä haluis alkaa ostelemaan uusia laseja. Varsinkin kun ne ei oo sieltä halvimmasta päästäkään. Ää voispa koko eilisen pyyhkiä kartalta tai matkustaa aikakoneella taaksepäin. Kolmen tunnin yöunetkaan ei ole siellä toivomuslistan kärjessä. Väsyttää suunnattomasti. Hiuksetkin on tälläiset kameleontti hiukset: blond/ginger/light brown. Ei siinä mitään pahaa oikeastaan. Hirmu hyvinhän noi vaalentui kun miettii mistä lähdettiin. Eiköhän noi parin vaalennuksen jälkeen blondit oo. Huomenna värjään taas platinablondilla niin vaalenee taas hiukan. Maanantaina seuraava satsi ja tarvittaessa myös keskiviikkona. Jeij sitte voin käyttää taas pidennyksiä! Tunnen itteni niin karvattomaksi ilman niitä. Äsköinen lause kuulosti todella typerältä, mutta ei se haittaa.

ps. Kadotin kaksi viikkoa sitten puuterin. Mikä kadottamisvimma muhun on iskenyt? Saako tän jollain poppakonsteilla pois? En tykkää tästä yhtään. Itseasissa tää vimma alkoi jo UVna. Onkohan mulla joku 'hukkaa tavarasi' -kirous? Enhän mä uskalla kantaa enään mitään mukanani!

2/07/2013

Hellurei videopostauksen muodossa!


Tässä se nyt on: mun ensimmäinen videopostaus. Lupailin pari postausta taaksepäin, että tekisin jossain välissä videopostauksen ja tämmönen siitä nyt tuli. Pahoittelen laatua sillä tää mun koneen kamera ei ole mikään laadukkain, mutta kyllä siitä jotain näkyy! Heitelkää rohkeasti risuja, ja ehkäpä jopa ruusuja, kommenttiboksiin. Vinkeistä on aina helpompi parantaa ensi kerralla - jos te vaan haluatte lisää videopostauksia. Myös aiheita videopostauksiin otetaan enemmän kuin mielellään vastaan!

Mitä tykkäsitte? Haluatteko lisää vai jätetäänkö tähän yhteen?

ps. Onneksi en koskaan ilmeile...

2/06/2013

Keskiviikko aamuna revähdys ja selätys



so cute! 


from Primark

En kestä tätä kipua hetkeäkään. Onnistuin aivastamaan aamulla sellaisella voimalla, että reväytin selästäni jonkin lihaksen ja jumalauta tätä kipua välillä. Tietyissä asennoissa tuntuu ettei saa henkeä enkä voi istua esimerkiksi sohvalla kunnolla. Tää on hirveetä. Vanhuus ei tosiaankaan tule yksin. Kumpa menisi ohi yön aikana sillä tää rajottaa huomattavasti tekemisiä. Oon koittanut hieroa selkää ja venytellä, mutta ei niin ei. 

Urhoollisesti marssin tänään kuitenkin selkä jumissa kaupunkiin sillä oltiin kavereiden kanssa sovittu, että mennään kahville. Pyysin mun vakituista keskikokoista kaakaota kermavaahdolla. Myyjä toisti kaiken mitä sanoin ja kysyi haluisinko vaahtokarkkejakin - vastasin en. Vihaan vaahtokarkkeja kaakaossa sillä niistä tulee semmoisia limaisia könttejä. Mulle tulee mieleen niistä räkä eikä se makukaan mikään hurmaava ole. Anyway sain sitten lopulta mun kaakaoni: ilman kermavaahtoa ja vaahtokarkeilla. Kiva. Sitähän mä pyysinkin. Lämpenin kuitenkin niin paljon sille söpölle kahvipojalle ja tolle kaakaon sydämelle, että en jaksanut mennä valittamaan asiasta. Veikkaan, että se kahvipoika oli uusi sillä en ollut nähnyt sitä ennen. Jakelen tässä nyt selkeästi tälläisiä armopisteitä. Ensi kerralla en kuitenkaan ole näin kiltti. Lupaan sen. Ihan hyvää toi oli, mutta kyllä kermavaahdolla kuorrutettu vie ihan 6-0.

Lontoossa käydessä mukaan lähti viimeisessä kuvassa näkyvä huivi ja aivan yli kivat sukkahousut (sekä laivaston sininen hame joka näkyy viime postauksessa). En oo vielä keksinyt minkä kanssa yhistäisin ton huivin, mutta onhan tässä aikaa. Bongasin tänään Primarkista myös aivan yli ihanan armeija kuosisen niiteillä koristelun kesätakin. Se on niin mun - ainakin toivottavasti. Kaikki riippuu suuresti huomisesta ja sen lopputuloksesta. Pelottaa! Arvaako kukaan mikä on kyseessä?

2/05/2013

Gosh, I'm in love with u London

Piccadilly Circus 

feat my dear Annika


What am I doing on the second pic? Well who cares, right?

1. Starbucks 2. Buckingham palace 3. M&M store 4. My new lovely skirt 5. Random pic 6. St. Paul's Cathedral

Tässä vielä vähän jatkoa Lontoo postaukselle. Hankin tuolla reissulla itelleni toisen brittiläisen kanta-asiakaskortin... Costaan! Vuhuu ehkäpä mä pian alan saamaan noita ilmaisia juomia. Sen verran usein tulee siellä ja muissa kahviloissa käytyä. Neroonkin mulla on sellainen kortti, että kun on kerännyt 10 leimaa niin saa ihan minkä tahansa ja kokoisen juoman ilmaiseksi. Ihan kiva juttu mun mielestä. Saisi Suomeenkin esimerkiksi Sinuheen rantautua toi.

Täytyy alkaa käymään Lontoossa ollessa useamminkin tuolla Piccadillyllä. Ihan sairaan makee paikka, kun alkaa kiertelemään. Voisi varata hotellin yöksi kaveriporukalla ja mennä juhlimaan keskelle Lontoota. Olisi varmasti ihan mahtavaa. Ehkä hiukset ja meikitkin pysyisi kuosissa sellaisella 15min matkan aikana hotellilta jollekkin clubille. Niitä siellä muuten oli. Pubeista ei tietoakaan. Etittiin pubia tarmokkaasti, mutta jouduttiin myöntämään tappiomme, että ei siellä keskellä eliittiä semmoisia ollut. Mentiin sitten johonkin italialaiseen ravintolaan joka oli myös baari (ja bullshit sanon minä). Tilasin Cosmopolitanin ja sain sen normaalissa lasissa. Mitäs helkuttia sanon minä! Toisekseen se ei edes maistunut Cosmopolitanilta - siinä taisi olla appelsiini mehua limemehun sijaan? Semmosesta paskasta jouduin sitten pulittamaan vajaa 7puntaa. Ei edes saatu juomia ajoissa vaan jouduttiin muistuttamaan, että missähän ne viipyy.. No ei sinne enää toista kertaa.

Oli todella ihanaa kävellä ympäri Lontoota, kun suurinosa metroasemista oli kiinni korjausten vuoksi. Ei toki ollut muutenkaan kylmä tuon takin kanssa ja joka paikasta oltiin myöhässä - ja muut oli myöhässä. No onneksi jäätiin myöhemmin illalla sinne Oxford Streetin ja Piccadillyn alueelle niin päästiin lämpimään aina kun kiva kauppa osui vastaan. Tätä ei vaan yksinkertaisesti voi sanoa liian montaa kertaa: Mä rakastan Lontoota! En oikeasti malta odottaa kesää jolloin pääsen pomppimaan mekko päällä siellä kaduilla. Voi lämpimät kelit tulkaa jo. Pyydän oikein nätisti.

2/04/2013

Kysymyspostauksen vastaukset

BASIC
Missä päin asut? -Täällä Briteissä asun Maidstone nimisessä kaupungissa ja Suomessa asun Lahdessa.
Kokonimesi? -Jenni Marjaana Y.
Mitä harrastat? -Ratsastus henkeen ja vereen! ...ää pakko löytää se talli täältä
Parhaat kaverit? -Asustavat Suomessa:-) Kahden käden sormin laskettavissa kuitenkin.
Mihin maihin haluaisit matkustaa? -Australiaan, Jenkkeihin, Irlantiin ja Ranskaan. Etenki kaksi ensimmäistä on ihan must must must ja vielä kerran must!
Missä maissa olet käynyt? -Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Espanjassa ja Briteissä. 
Mitä koulua käyt ja millä luokka-asteella olet? -En ole tällä hetkellä missään. Valmistuin viime kesänä, 2012, ylioppilaaksi.
Millaista musiikkia kuuntelet? -Tykkään enemmän vähän raskaammasta musiikista. Esimerkiksi hardcore, metalli ja perus rock uppoaa.
Mikä tekee sinut iloiseksi? -Hauskat jutut, vanhojen muisteleminen, tyhmät jutut, perhe, ystävät, eläimet ja lista jatkuu!
Oudoin tapasi? -Ainakin täällä olevien ihmisten mielestä on outoa, että leikkaan ravintolassa ranskalaiset ja leivän. Lisään myös tuoremehujen sekaan hiukan vettä.
Millainen olet luonteeltasi? -Aika sekopää haha! Ainakin sarkastinen, huumorintajuinen, ystävällinen ja reilu.

kaikki kuvat from we heart it

SUOSIKIT
Lempiväri? -Keltainen on ehdottomasti suosikki. Tosin tykkään myös harmaasta ja sähkönsinisestä.
Lempi jäätelö? -Vanhan ajan suklaajäätelö on aina ykkönen. Alkoi tekemään hirveästi mieli nyt...
Lempi elokuvat? -En viitsi todellakaan kaikkia suosikkeja luetella, mutta tässä pari kuitenkin: Alice in Wonderland, Big Fish, The Imaginarium of Doctor Parnassus, Pride and Prejudice, Gladiator, Robin Hood, Mouling Rouge, True Grit...
Lempi tv-ohjelma? -Listaan vain ne sarjat jotka eivät ole loppuneet vielä: Vampire Diaries, Revenge, The God wife, Grey's Anatomy ja True Blood.
Lempi vuodenaika ja miksi? -Kyllä se kesä vie voiton. Tykkään mä myös kaikista mun valituksista huolimatta talvestakin - jos se vain on kunnon talvi eli lunta ja pakkasta.
Lempi vaateketjut? - GT, New Look, Primark, River Island ja Miss Selfridge tulivat ekana mieleen! Jos olisi enemmän rahaa niin Victoria's Secret, Ted Baker ja Topshop.
Lempi muotitalo? -Apua tää on vaikea sillä en oikeen noita kalliimpia seuraile niin paljon.. Diorilla on mun mielestä aina ihania vaatteita joten sanotaan se!
Lempi tuoksu? (; ja tarkoitan hajuvettä) -Miss Dior tai La Vie Est Belle. Ne nyt vaan miellyttää nenävärkkiä haha.
Lempi laukku ja kenkäpari? - 1. Omistamistani laukuista joko uusin tai sitten luotto pikkulaukkuni joka on musta ja siinä roikkuu ketunhäntä. Kengistä taas ihanat mustat glitterkorkokenkäni tai mustat niittiballerinat.
2. Jos saisin valita mitkä kengät ja laukun tahansa niin lempparini olisi tämä Chanelin klassikko laukku ja nämä Christian Louboutinin klassikko kengät. Korniako? Ehkä hiukan, mutta hei klassikot on aina klassikot. Niistä pitää aina ja niistä mielipiteet ei ainakaan mulla vaihdu koskaan.
Lempi ruoka? - Tumma leipä!! +Pizza, mamin Spaghetti Bolognese ja kotitekoiset hampparit
Lempi bändit? -Rise Against, Parkway Drive, All that Remains, A Day To Remember, Three Days Grace
Lempi laulajat? -En itseasissa kuuntele niin paljoo artistien musaa kuin varsinaisten bändien. Satunnaisesti tulee jotain aina välillää kuunneltua. Sanotaan nyt vaikka Amy Winehouse kuitenkin.


BEAUTY
Mitä hajuvesiä käytät? -Mulla on tällä hetkellä hajuvesi loppu, mutta käytin Diorin Miss Dioria. Tykkäsin siitä hirmuisesti. Seuraavaksi olisi tarkoitus ostaa Lacomen La Vie Est Belle.
Meikkaatko joka päivä? -En, jos oon esimerkiksi kotona koko päivän niin en jaksa meikata. Kyllä mä muuten yleensä käytän kulmakynää ja peitepuikkoa.
Luottovaatteet? -Tottakai riippuu tilanteesta, mutta arkipäiväisin housut ja kauluspaita. Ulos mennessä taas perus pikkumusta. Olempas arvaamaton...
Kuvaile tyyliäsi parilla adjektiivilla -Omantyylinen, ei selviä rajoja, sekava - riittikö sillä tää on vaikeeta! Haha:-D
Minkä väriset silmät on kauniimmat tytöillä? Pojilla? -Tähän on tosi vaikea sanoa mitään. Riippuu ihan ulkonäöstä. Yleisesti ottaen tykkään sinisistä tai sini-harmaista silmistä. En voi kuitenkaan sanoa, että ne olisi kauniimmat kaikilla ihmisillä.
Tykkäätkö shoppailla? -Tähän on ainoastaan kaksi vaihtoehtoa: a. Ehdottomasti kyllä ja b. Kyllä, ehdottomasti.
Haluaisitko rakenne/geelikynnet? -Kyllähän geelikynnet kelpaisi, mutta haluaisin mielummin kasvattaa omat kynnet pitkiksi. MUTTA NÄÄ EI KASVA!
Entä tekoripset? -En oikeastaan sillä omat ripset on sen verran pitkät kuitenkin. Silti välillä haaveilen ripsenpidennyksistä, mutta tiedän etten aio koskaan hankkia niitä. Ehkä vaan värjään nää.
Monestikko oot värjännyt hiukset? -Monesti, mutta en tosiaan osaa sanoa tarkkaa lukumäärää.


AU PAIR
Onko ollut kivaa au pairina? Mitä hyvää ja huonoa? -On ollut, toki on välillä niitä päiviä kun ei millään jaksaisi nousta herätyskellon ääneen aamulla. Hyvää on ainakin se, että kielitaito kehittyy ja etenkin kuullunymmärtäminen. Muutenkin pääsee asumaan ulkomailla ja elämään eri ympäristössä kuin mihin tottunut. Plus tästä saa rahaakin!
Huonoa varmaankin se, että täällä tosiaan ollaan töissä. Lapset on vietävä ja haettava koulusta vaikka ei jaksaisi, omat kotityöt hoidettava vaikka ei kiinnostaisi ja me kaikki ollaan vain ihmisiä ja välillä on huonoja päiviä. Suosittelen tätä kuitenkin ehdottomasti kaikille jotka tulee toimeen lasten kanssa ja ulkomaille meno kiinnostaa!
Miten päädyit au pairiksi? -En päässyt opiskelemaan minnekkään ja olin muutenkin miettinyt ulkomaille lähtöä. Au pairin hommat vaan kuulosti hyvältä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun nykyinen host perhe otti yhteyttä niin päätin, että lähden au pairiksi.
Mitä tehtäviä au pairille kuuluu? Eli siis mitä sun työkuvana kuuluu? -Omaan työnkuvaan kuuluu lapsen vieminen ja hakeminen koulusta, harrastukseen vienti ja haku, lasten vaatteiden pesu ja silitys, perus kotityöt (imuroiminen ja lattioiden pesu).
Paljonko saat kuussa rahaa au pairina ollessasi? -Sen verran kuin muutkin ja mitä kuuluu au pairina saada. Saan palkan aina joka perjantai. En viitti tänne rahajutuista laittaa, mutta netistä kyllä löytyy palkkoja jos kiinnostaa. Lisäksi mulle maksetaan mun puhelinlasku.
Aiotko jäädä pysyvästi britteihin vai palaatko vielä Suomeen asumaan? -Palaan Suomeen opiskelemaan heinäkuussa. Opiskelusuunnitelmat on vaihtuneet sen verran viime vuodesta, että oon päättänyt hakea opiskelemaan ammatteihin jotka ei sido mua ainoastaan Suomeen. Ulkomaille muutto olisi tavoitteena joskus kyllä.
Onko sulla brittiaksentti? -Ei vielä, mutta äännän kuulemma joitakin sanoja ja lauseita brittimäisesti (Pardon! Oh bloody hell! Oh bloody Harry! Heaven's sake! etc. - heitin nää nyt brittimäisyytensä vuoksi tähän haha.). Tutut sanoo myös, että ääntämys kuitenkin parantunut huomattavasti täällä ollessa.

VS
Kesä vs. talvi? -Paha, sanon kuitenkin, että kesä.
Mac vs. HP? -HP, koska en oon käyttänyt macceja kuin vaan pari kertaa.
Pop vs. hip hop? -Varmaankin hip hop kuitenkin.
TV vs tietokone? -Tietokone
Lumia 920 vs. Iphone 5? -Hmm paha. Oon tykästynyt niin paljon Lumiaan jo, että vastaan Lumia 920. Instagram ladattaviin sovelluksiin vielä niin ah!
Samsung vs. Nokia? -Ehdottomasti Nokia.
Puhenäytelmä vs. musikaali? -Tykkään enemmän musikaaleista. Ne vaan on niin ihania
Laukut vs. kengät? -Veitsi kurkulla vastaisin kengät. Muuten ihan liian vaikea.
Pirteät värit vs. maanläheiset? -Ehkä enemmän maanläheiset jos monta eri vaatetta, mutta esimerkiksi mekoissa pirteät värit.


RANDOM
Mitä teet yleensä viikonloppuisin? -Nään kavereita, käyn ulkona, shoppailen, dataan - riippuu ihan millä fiiliksellä mennään.
Mitä teet jos on tylsää? -Kehitän itselleni jotain järkevää tai ei niin järkevää tekemistä. Hengitän ainakin.
Mitä teet yleensä, kun sulla on omaa aikaa itselles? -Laitan kynnet, kosteutan ihon, laitan hiukset, meikkaan, kuorin ihon, laitan kasvonaamion, chillaan, otan kuvia...
Onko jo kesäsuunnitelmia? -Ei ihan vielä. Vähän suuntaa näyttäviä kuitenkin jo!
Tykkäätkö uida? -Silloin kun on tilaisuus niin joo. Suomessa tykkään enemmän vaan makoilla rannalla sillä kelit ei koskaan ole niin lämpimät, että vedestä noustessa ei tulisi kylmä.
Inhokki ruoka mitä et voi sietää? -Mustamakkara, pyttipannu, paprika ja monet muut ruuat.
Tykkäätkö tulisesta ruuasta? -En, otan aina mielummin sen ei tulisemman!
Suunnitteletko yleensä tulevaa vai elätkö päivän kerrallaan? -Vähän molempia. Ehkä enemmän ekaa ainakin isoissa ja tärkeissä jutuissa.
Unelmoitko paljon? -Joo, mutta se on vaan hyvä juttu mun mielestä. Unelmat on tehty toteutettaviksi joten kyllä mä vielä joskus saan ne 10 kesähuvilaa ympäri maailmaa...
6 parasta asiaa kesässä? -Aurinko, vaatteet, pisamat, jäätelö - etenkin pehmis, kesäfiilis ja kaikki kesäjutut.
Paras kirja jonka oot lukenu? -Meren Katedraali, sillä se on nyt tällä hetkellä ainut hyvä kirja jonka nimen muistan. Se on myös oikeasti todella hyvä! Tykkään muutenkin tommosista historiallisista kirjoista.
Mitä lehtiä luet? -Cosmopolitania, Companya ja Elleä. Joskus saatan ostaa Voquen.
Onko sustakin yksi maailman kamallimmista tunteista se, että kun löydät jotain ihanaa ja ei ole varaa/kokoa/tuotetta jäljellä? Tai et voi muuten vaan saada tuotetta? -Haha on se kyllä yksi niistä hirveimmistä tunteista. Sitä vaan jää haikelemaan perään, mutta mulla se menee yhtä nopeasti ohi kuin mitä tulikin.

KUUMIMMAT MIEHET TOP10

1. Gaspard Ulliel                                        6. Alexander Skarsgård 
2. Channing Tatum                                                 7. Ryan Gosling
3. Ian Somerhalder                                                 8. Johnny Depp
4. Jonathan Rhys-Meyers                           9. Heath Ledger (tai oli)
5. Cam Gigandet                                           10. Michael Fassbender

Itse asissa noita miehiä en osannut oikein kunnon järjestykseen laittaa lukuunottamatta kärki kolmikkoa.

2/03/2013

A bit of London

Tower Bridge 



Pakollinen ja ensimmäinen puhelinkoppikuva! ...häpeän itteäni, että vasta nyt sain otetuksi 

The Royal Court of Justice

Ensimmäisenä täytyy myöntää, että kuvat kusettavat ihan 6-0. Vaikka aurinko paistoi niin siellä oli aivan pirun kylmä. Olisi pitänyt ottaa se talvitakki, mutta ei niin ei. Luultiin Lindan kanssa, että kyllähän siellä Lontoossakin lämmin on kun kerta Rochesterissakin oli ja aurinkokin paistoi. No, ensi kerralla en tosiaankaan tee samaa virhettä! Terveisin Buckinghamin palatsin ulkopuolella olevan Victoria monumentin juurella lähemmäs tunnin istunut jäätynyt suomalainen. Kun kaverit vihdoin saapui sinne niin juostiin kyllä päätä pahkaa Oxford Streetille kaakaolle. Käytiin koko päivän aikana ainakin kolme kertaa eri paikoissa juomassa kuumat kaakaot. Lämmitti käsiä mukavasti.

Kello on nyt jo sen verran, että riennän unten maille sillä viikonlopun touhujen takia yöunet jäi vähän vähemmälle. Toinen postaus aiheesta myöhemmmin sekä kysymyspostauksen vastaukset. Öitä! x